Yrityksemme on valittu Keskuskauppakamarin ilmasto-ohjelmaan. Ohjelma alkaa tammikuussa 2026. Keväällä keskitytään hiilijalanjäljen laskentaan ja syksyllä päästövähennystoimenpiteiden [...]
Palovaroittimien olemassaolo on kiinteistön omistajan vastuulla. Meillä on aiemminkin varoittimet asennettu yhtiön toimesta. Tulemme tekemään ensimmäisen tarkistuskierroksen alkuvuodesta, jossa [...]
Kolmessa asuntokohteessa eli Keskuskuja 2, Kirikuja 1 ja Tiilijärventie 5 D päivitetään kesän aikana lämmitysjärjestelmän laitteita. Kohteissa vaihdetaan lämmityspatterien venttiilit ja niihin [...]
Työ kahdessa jaksossa 1 kuukausi + 2 kuukautta, ajoittuen noin 14.5.- 11.6. ja 28.7.- 19.9. Pyritään kevääksi samaan kaksi kesätyösetelillä työskentelevää apuria pensaiden hoitoon, joiden [...]
Työpaikkakuvaus Haemme kahta hollolalaista 16 vuotta täyttänyttä nuorta kesätyösetelillä puutarhatyöhön. Työt alkavat sopimuksen mukaan, kun päätös kesätyösetelin saamisesta on saatu. Työaika 30 [...]
Kevään aikana kaikki pidettiin kymmenen talo- tai taloryhmäkohtaista kokousta joissa vahvistettiin talokohtaiset asukasedustajat. Muiden talojen osalta oli yhteinen kokous Heinsuon koulun [...]
Kiitokset Pekka Laaksolle pitkäaikaisesta aktiivisuudesta asukkaiden ja yhtiön hyväksi. Asukastoimikunnan kokouksessa 30.4. hän luopui asukastoimikunnan puheenjohtajuudesta ja tämän myötä on [...]
Tavoitat meidät parhaiten puhelinaikoina: Kiinteistösihteeri ti 9.30-11.30 ja to 12.30-14.30 puh 044 780 1406 Isännöitsijäharjoittelija ma 9.30-11.30 ja ke 12.30-14.30 puh 044 780 1219
Toimistolla on aloittanut uusi kiinteistösihteeri Emma Reuther. Kiinteistösihteeriin voit olla yhteydessä vuokranmaksuun, autopaikkamuutoksiin sekä saunavuoromuutoksiin liittyen. Emma Reuther, [...]
Energiajätteen keruu on päättynyt ja sen tilalle on tullut muovipakkausten erilliskeräys. Salpakierto on aloittanut elokuussa muovipakkausten keruun ja lokakuussa kartonkipakkausten keruu siirtyy [...]
Suurimmassa osassa kiinteistöjämme aloitti uusi kiinteistöhuolto: Palmia Oy, jonka asiakaspalvelu- ja päivystysnumero (24 h) on 030 322 000. Koulurinteentie 1, Koulurinteentie 3, Koulurinteentie [...]
Hollolan Asuntotalot Oy:n uudeksi vuokrataloisännöitsijäksi on valittu Miia Nuuttila. Miia aloitti työt Hollolan Asuntotaloilla 29.5.2023. Yhtiön nykyinen isännöitsijä Arto Nuuttila siirtyy [...]
Siirryimme vihreään kaukolämpöön 1.2.2022. Kiinteistöjemme lämmitys on hiilineutraalia ja päästömme ovat 0 tonnia vuodessa. Kiinteistöjemme lämpökeskuksista vastaa Lahti Energia Kaukolämpö 2.0 [...]
Hollolan Asuntotalot myi Setäläntie 1 ja 5 kerrostalot (48 ) asuntoa Sijoitusasunnot.comille vuokra-asumiskäyttöön. Myytävät kerrostalot oli salkutettu poistuviksi ja myynnillä rahoitetaan [...]
Palvelemme asiakkaita ajanvarauksella virka-aikana. Mikäli asiasi vaatii toimistollamme käyntiä (esim. vuokrasopimusten allekirjoitus), varaathan aikasi etukäteen sähköpostitse tai puhelimitse. [...]