Yrityksemme on valittu Keskuskauppakamarin ilmasto-ohjelmaan. Ohjelma alkaa tammikuussa 2026. Keväällä keskitytään hiilijalanjäljen laskentaan ja syksyllä päästövähennystoimenpiteiden [...]
Palovaroittimien olemassaolo on kiinteistön omistajan vastuulla. Meillä on aiemminkin varoittimet asennettu yhtiön toimesta. Tulemme tekemään ensimmäisen tarkistuskierroksen alkuvuodesta, jossa [...]
Työ kahdessa jaksossa 1 kuukausi + 2 kuukautta, ajoittuen noin 14.5.- 11.6. ja 28.7.- 19.9. Pyritään kevääksi samaan kaksi kesätyösetelillä työskentelevää apuria pensaiden hoitoon, joiden [...]
Työpaikkakuvaus Haemme kahta hollolalaista 16 vuotta täyttänyttä nuorta kesätyösetelillä puutarhatyöhön. Työt alkavat sopimuksen mukaan, kun päätös kesätyösetelin saamisesta on saatu. Työaika 30 [...]
Kevään aikana kaikki pidettiin kymmenen talo- tai taloryhmäkohtaista kokousta joissa vahvistettiin talokohtaiset asukasedustajat. Muiden talojen osalta oli yhteinen kokous Heinsuon koulun [...]
Kiitokset Pekka Laaksolle pitkäaikaisesta aktiivisuudesta asukkaiden ja yhtiön hyväksi. Asukastoimikunnan kokouksessa 30.4. hän luopui asukastoimikunnan puheenjohtajuudesta ja tämän myötä on [...]
Tavoitat meidät parhaiten puhelinaikoina: Kiinteistösihteeri ti 9.30-11.30 ja to 12.30-14.30 puh 044 780 1406 Isännöitsijäharjoittelija ma 9.30-11.30 ja ke 12.30-14.30 puh 044 780 1219